
DYNAMIC BODY
Keho kuntoon
liikunnan ilolla
Ennen kaikkea haluan, että asiakkaani löytävät todellisen liikunnan ilon!
Hei, olen Jussi.
Päädyin kehonhuollon asiantuntijaksi monen sivupolun kautta. Toimin aikanaan kokkina yli 10 vuotta. Perheenlisäyksen myötä minun piti löytää ammatti, joka kuormittaisi vähemmän iltoja ja viikonloppuja. Liikkuvana ihmisenä anatomia ja liike ovat kiinnostaneet minua aina, ja siksi päätin kouluttautua hierojaksi vuonna 2014. Samana vuonna suoritin MyFascia-koulutuksen sekä kinesioteippauskoulutuksen. Myöhemmin olen kouluttautunut personal traineriksi Varalan Urheiluopistossa ja olen käynyt läpi myös Spiral stabilization -koulutuksia.
Suuret tulokset syntyvät pienistä teoista ja Dynamic Bodyn avulla saavutat tulokset tehokkaammin ja turvallisemmin.
Valmennuspaketit
Valmennuspakettien yhteydessä ensimmäinen konsultaatio on ilmainen, mikäli tilaat valmennuksen.
Muuten hinta on 70 €.
Konsultaatiossa näemme asiakkaan lähtötason ja käymme läpi toiveet ja tavoitteet valmennuksen suhteen.
Konsultaatio sisältää haastattelun, mittaukset (paino, pituus, rasvaprosentti, liikkuvuustestit sekä ryhtianalyysi), kevyen lihaskuntotestauksen. Lisäksi käymme läpi ohjelman vaiheet ja tavoitteet.
Taso 1: 137 €/kk
Aloituspalaveri, jonka perusteella tehdään henkilökohtainen harjoitusohjelma
Henkilökohtainen valmentaja
Muuttuva harjoitusohjelma
Juoksua tukevan voimaharjoittelun ohjeet (Step2Fit-sovellus)
Päivittäinen tuki valmentajan kanssa WhatsAppissa
Kuukausianalyysi harjoittelusta
Ravinto-ohjeistus
Juoksua tukevat, kehoa huoltavat liikkeet (Step2Fit)
Taso 2: 100 €/kk
Aloituspalaveri, jonka perusteella tehdään henkilökohtainen harjoitusohjelma
Henkilökohtainen valmentaja
Muuttuva harjoitusohjelma
Juoksua tukevan voimaharjoittelun ohjeet (Step2Fit)
Kuukausianalyysi harjoittelusta
Juoksua tukevat, kehoa huoltavat liikkeet (Step2Fit)
Tuki sähköpostin välityksellä
Taso 3: 45 €/kk
Valmis harjoitusohjelma
Juoksua tukevan voimaharjoittelun ohjeet (Step2Fit)
Juoksua tukevat, kehoa huoltavat liikkeet (Step2Fit)
Tuki sähköpostin välityksellä

-
Elämäntapamuutos
Elämäntapamuutos on matka kohti terveellisempää ja tasapainoisempaa elämää. Se sisältää pieniä, mutta merkittäviä muutoksia arjen rutiineihin, kuten liikuntaan, ruokavalioon ja stressinhallintaan. Tavoitteena on parantaa kokonaisvaltaista hyvinvointia ja elämänlaatua.
-
Juoksuvalmennus
Juoksuvalmennus tarjoaa yksilöllistä ohjausta ja tukea juoksuharrastuksen eri vaiheissa. Olitpa aloittelija tai kokenut juoksija, valmennus auttaa sinua saavuttamaan tavoitteesi, parantamaan tekniikkaasi ja välttämään vammoja. Valmennus sisältää harjoitusohjelmia, ravintoneuvontaa ja motivaatiota.
-
Ruoka ja ravinto
Ruoka ja ravinto ovat keskeisiä tekijöitä hyvinvoinnin ylläpitämisessä. Terveellinen ruokavalio tukee kehon toimintaa, antaa energiaa ja auttaa ehkäisemään sairauksia. Ruokavalion suunnittelu ja ravintoaineiden tasapaino ovat avainasemassa optimaalisen terveyden saavuttamisessa.
-
Koordianaatio ja tasapaino
Koordinaatio ja tasapaino ovat tärkeitä fyysisen suorituskyvyn ja arjen toimintojen kannalta. Harjoitukset, jotka kehittävät näitä taitoja, auttavat parantamaan liikkuvuutta, vähentämään kaatumisriskiä ja tukemaan muita liikuntamuotoja. Hyvä koordinaatio ja tasapaino lisäävät itseluottamusta ja turvallisuutta.
-
Kivuton keho
Kivuton keho on hyvinvoinnin perusta. Kivunhallinta ja ennaltaehkäisy ovat keskeisiä tekijöitä aktiivisen ja terveellisen elämän ylläpitämisessä. Erilaiset hoitomuodot, kuten fysioterapia, hieronta ja liikunta, auttavat lievittämään kipua ja parantamaan kehon toimintakykyä.
Asiakaskokemuksia
-
"Jussi on nyt valmentanut minua runsaat 20 viikkoa polkujuoksutapahtumaan Rukalle. Jussi on ottanut hyvin huomioon juoksutaustani ja selittänyt hyvin, miksi joku tehdään niin kuin tehdään. Ohjelma on vaihteleva ja vaihtuva."
Jaana 60v
-
"Jussin valmennuksen myötä juoksutreenini ovat paljon järkevämpiä, kuntoni kasvaa ja kroppani kestää paljon paremmin rasitusta. Jussin avulla olen ymmärtänyt hitaan juoksulenkin ja lepoviikon merkityksen. Viikoittain vaihtuvat treenit ja palaute pitävät mielenkiinnon yllä. Iso suositus 👍🏻"
Titta 48v
Lähdetäänkö hommiin?
Dynamic body
Aninkaistenkatu 14 B huoneisto 2
20100 Turku
jussi.jarvio@dynamicbody.fi